Kristina Bogataj valmistui vuonna 2017 musiikin maisteriksi Ljubljanan Musiikkiakatemiasta, jossa hänet palkittiin tutkintoon kuuluvasta kuorokonsertista. Samana vuonna hän aloitti kuoronjohtamisen maisteriopinnot Sibelius-Akatemiassa Suomessa. Hän on soittanut pianoa lapsesta asti ja osallistunut moniin kilpailuihin, soittanut duoissa, kamariyhtyeissä ja orkestereissa.

Helsingissä asuva Kristina osallistuu aktiivisesti erilaisiin kuoronjohtamisen työpajoihin, kuoroprojekteihin ja oopperaproduktioihin. Hän on johtanut useita pääkaupunkiseudulla toimivia kuoroja. Nykyisin hän johtaa NaisSoundin lisäksi perustamaansa Lyckokatter-naiskuoroa sekä naiskuoro Riiarinnaa ja sekakuoro Cantus Mercurialista.

Kristina seuraa musiikillista inspiraatiotansa yhdistäen monipuolisesti klassista kuoro-ohjelmistoa kansanperinteeseen ja nykyaikaiseen popmusiikkiin. Kuoronjohtamisen lisäksi hän toimii opettajana International School of Music Finlandissa.